Amma Ventelä

Sain viime viikolla auttajilta monta kanavointina tullutta viestiä. Yksi tärkeimmistä on tämä, jonka sain eilen aamuna, sen jälkeen kun olimme torstai-iltana yli kolmen tunnin Äiti Maan erikoisjoukkojen zoom-illassa hoitaneet elementtejä ja erityisesti myös Kolin maaperää. Sieltä vapautui Vänämöinen, joltaainakin osa voimista oli lukittuna Kolin maaelementtiin.

”9.5.25
Viestin tuo Äiti Maa
Rakas Amma,
Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Koli on nyt vapaa!
Kiitokseksi työstänne saatte nyt Heikin kanssa avautua kanavaksi sille tiedolle, joka on ollut ihmisiltä piilossa. Teille näytetään ja kerrotaan salaisuuksia, joita Kolin kalliot ja elementit ovat kantaneet itsessään kymmeniä miljoonia vuosia.
Voitte jakaa tietonne muille työpajassa ennen matkaanne. Tämä tuleva viikonloppu oli alkuperäinen Kolin retriittinne ajankohta. On etukäteen sovittu, että Kolin vapauttamisen ajankohta on tämä viikonloppu, eli toimitte nyt hieman etuajassa. Se ei haittaa, päinvastoin!
Kolin ja muiden Maan pyhien paikkojen avautuminen palvelee myös Tiibetin matkanne tavoitetta täydellisesti.
Valitkaa sopiva ilta Koli-työpajalle, saatte kanavoinnit sitä ennen. Se sisältää sekä kanavointienne pohjalta jaettavaa tietoa että siunaavan hoidon koko Kolin luomakunnalle. Työpajan hinta on 41 e, erikoisjoukkolaisille 21 e.
Vanhat suomalaiset mestarit tulevat nyt tietoisuuteenne ylösnousseessa muodossaan. He ovat syksyn retriittien teema, voitte jo puhua asiasta. Kolin ja Luoston retriitit tulevat olemaan tällä teemalla niin suosittuja, että voitte pitää niitä kaksi samanlaista peräkkäin. Tehkää varaus heti.”

No, myös Heikille oli tullut tieto tuosta ennen matkaa järjestettävästä työpajasta, joten uskottavahan se oli.

💚
Koli! - työpaja ja Maan hoitomeditaatio -ilta järjestetään zoomissa keskiviikkona 14.5.25 klo 19. Kuten kanavoinnissa sanottiin, työpajan hinta on 41 e, Äiti Maan erikoisjoukkolaisille 21 e.
💚
Maksuohjeet löytyvät täältä:

Koli! -työpaja ja Maan hoito

41,00 € (sis. ALV 25,5%)

LIITY SÄHKÖPOSTILISTALLENI!

Jättämällä tietosi alle liityt uutiskirjeeni suomenkieliselle postituslistalle, josta saat tiedot tulevista tapahtumista kätevästi suoraan sähköpostiisi. En myy tietojasi, en spämmää ja voit erota listalta milloin haluat.